keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Raksablogista uudistuen

Pidemman aikaa takaperin mietin, etta nyt olisi varmaan aika muuttaa omaa blogia raksa-ajan paivityksista johonkin muuhun, niita kun alkoi siella seassa jo vilahdella. Kesasta lahtien meidan taloa ei varmaan ole oikein raksaksi voinut enaa kutsua, kun sisaan jo paastiin muuttamaan.

Ajattelin laittaa pystyyn blogin, jossa kerron kuulumisiamme maailmalta, paivittelen Suomen talon kuulumisia uusien pihajuttujen ja sisaosienkin osalta, sisustan Abu Dhabin kotia, kerron "kiireisen" uranaisen arjesta (jossa mies hoitaa kotia ja pieninta lastamme kotona :)) tai muuten vain kerron ajatuksiani arjen kiemuroista.

Vanhan blogin loydat taalta:
http://unelmanaarella.blogspot.com/

Nyt kun meilla on alueen naisilla viela lahes samanniminen ryhma kasassa ajatustenvaihtoon, niin ajattelin aktivoitua ja pistaa tahankin blogiinkin vahan eloa...

Paivittelen blogin taustakuvia tassa nyt vahitellen, kun meilla on Abu Dhabissa kansallispaivan juhlinta menossa ja saimme ruhtinaalliset 3 ylimaaraista vapaapaivaa sen tiimoilla. Melkoinen nautinto saada olla perheen kanssa yhdessa kotona. Realismiahan on kuitenkin se, etta vanhin lapsista lahti naapuriin leikkimaan ja pienin on kuumeessa ja mennaan kohta laakariin. Mutta ajatus on kuitenkin tarkein, eiko.... Vasta lauantaina kay matka kohti Shanghaita, jossa sitten ensi viikon vietankin tyoreissussa.

Olemme siis kolmelapsinen perhe, joka asustaa Au Dhabissa. Aidin tyon peraan lahdettiin maailmalle ja silla tiella ollaan nyt vuosi oltu ja paluu ei ole viela tarkasti suunniteltu. Noin kolmeksi vuodeksi lahdettiin, joten silla mennaan toistaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti